Arvoisa puhemies! Nyt on Neuvostoliiton luhistumisen jälkeen täällä pohjoisessa Euroopassa palattu tilanteeseen, joka vallitsi ennen vuotta 1917, ennen kuin siellä idässä alkoi tämä kommunismiksi kutsuttu epäonnistunut yhteiskuntakokeilu. Silloin aikoinaan, niin kuin nytkin, kanssakäymistä rajan yli tapahtui ja kauppa kävi ja omistuksia oli, silloin aikoinaan taisi olla puolin ja toisin. Nyt harmillisesti tämä kiinteistöjen ja maapalojen omistaminen ei ole vastavuoroista tänä päivänä. Taisi olla viime tammikuussa, kun Venäjä viimeksi täsmensi tätä rajavyöhykettään siten, että Karjalassa, kuten täällä nyt on mainittu, vyöhykkeen leveys on satoja kilometrejä Käkisalmen aluetta lukuunottamatta, ja se tarkoittaa sitä, että suomalainen tai muukaan EU-kansalainen ei voi sieltä kiinteistöä omistaa. Meillä sen sijaan voi. Voi todeta, että me suomalaiset emme ainakaan venäläisiä pelkää, mutta täytyy kysyä, pelkäävätkö venäläiset meitä.
Tämä kiinteistöomistus ei ole mikään joko-tai-asia. Siinä on hyviä puolia, siinä on lieveilmiöitä. Meidän pitää hoitaa oman lainsäädäntömme asiat täällä siten, että hyvät puolet maksimoidaan ja lieveilmiöt karsitaan pois. Yksi seikka on se, että kiinteistön omistamisen pitää tapahtua suomalaisen yhteiskunnan pelisäännöillä kestävää kehitystä ja suomalaisia arvoja kunnioittaen. Missään nimessä meille ei tänne Suomeen Saimaan rannoille tai minnekään muualle saa syntyä sellaisia Espanjan aurinkorannikon kaltaisia kerrostalohökkelirivistöjä, jotka ovat varsin karmean näköisiä. Siinä mielessä omistusta on rajoitettava ja kontrolloitava, ettei tällaisia ylilyöntejä sun muuta tapahdu. Tulikin jo mainittua täällä, että kannattaa aina muistaa, että suomalainen viranomaisvalta kyllä ulottuu näihin ulkomaalaisomisteisiin kiinteistöihin, ja jos tarvetta tai epäilystä on, niin en usko, että ne aiheuttavat mitään turvallisuusriskiä, vaan kyllä viranomaiset tekevät oman työnsä ja vastaavat siitä, että asiat ovat turvallisesti ja hyvin.
Yksi seikka, mihin on kiinnitettävä huomiota nyt tätä asiaa eteenpäin viedessä, on tämä ero siinä, onko kyse liiketoiminnasta vai yksityisten ihmisten omistamista kiinteistöistä. Omien kokemusteni perusteella pääsääntöisesti nämä yksityiset ihmiset, jotka kiinteistöjä ja maapaloja ovat hankkineet, ovat ihan vilpitöntä porukkaa, ei mitään ongelmia ole, mutta sitten joitakin yrityksiä ja yritysten omistamia tapauksia on ollut, niin kuin olemme saaneet lehdistä lukea, joissa tosiaan ovat omistajat kadonneet kuin tuhka tuuleen eikä heistä vuosikausiin ole kuultu mitään ja kiinteistöt rapistuvat ja siltä osin yhteisö ei kehity. Se on tietysti vältettävä tilanne.
Monia kommentteja on ollut rahanpesusta sun muusta. Sekin on varmasti sellainen asia, mihin meidän on syytä kiinnittää huomiota, ettei sellaista tapahdu.
Joissain kunnissa myydään tontteja varsin edullisesti myös ulkomaalaisille ja EU:n ulkopuolelta tuleville. Minun mielestäni tämä on täysin eri tapaus kuin se, että yksityinen henkilö myy esimerkiksi oman rantatonttinsa tai pienen maapalan tai minkä tahansa venäläiselle tai muulle ulkomaalaiselle. Kuntien ei tulisi myydä halvalla, ainakaan alle markkinahinnan, näitä kunnan omistuksessa olevia tontteja, mitä monesti myydään hyvinkin edullisesti oman kunnan asukkaille, EU:n ulkopuolelta tuleville.
Tämmöisiä evästyksiä tältä osalta. Kannattaa myös muistaa se, että tällä hetkellä tuossa Luoteis-Venäjällä on vähintään 100 000 ihmistä, jotka haluavat heti ostaa Suomesta kesämökin, kun heillä on siihen varaa. Jonain päivänä heillä on siihen varaa.
Jukka Kopra, Eduskunnassa 21.02.2012
Luettavissa myös Eduskunnan sivuilta:http://www.eduskunta.fi/faktatmp/utatmp/akxtmp/puh_10_2012_vp_5_30_48_p….
Jätä kommentti