Tietoa Jukka Kopra

Olen suomalainen poliitikko ja kokoomuksen kansanedustaja vuodesta 2011. Olen toiminut Lappeenrannan kaupunginvaltuuston jäsenenä vuosina 1997–2004 ja uudelleen vuodesta 2008. Voimakkaana oikeudenmukaisuuden ja totuuden etsijänä uskon, että Suomen menestystä edistetään parhaiten parantamalla talouskasvua ja työpaikkojen määrää.

joulukuu 2024

Kopra nosti jalkaväkimiinat keskusteluun Nato-kokouksessa Washingtonissa

10.12.2024|Ajankohtaista|

Kokoomuksen Kopra nosti Suomen kannan jalkaväkimiinakysymyksen esille kansainvälisessä Nato-konferenssissa Puolustusvaliokunnan puheenjohtaja Jukka Kopra (kok.) osallistuu parhaillaan Naton parlamentaariseen transatlanttiseen konferenssiin Washington DC:ssä, jossa on paikalla edustajia kaikista Nato-maista. Konferenssissa on käyty aktiivista keskustelua ajankohtaisista puolustus- ja turvallisuusasioista, ja Kopra toi Suomen näkökulmasta tärkeän aiheen, jalkaväkimiinojen käyttöä koskevan kysymyksen, esille yhteisessä keskustelussa.  "Venäjän täysimittainen hyökkäys Ukrainaan on jatkunut jo lähes kolme vuotta. Sodan aikana olemme todistaneet Venäjän käyttävän hyökkäyksissään muun muassa massiivisia jalkaväen aaltoja, joissa hyökkääjät eivät säästä omia joukkojaan. Tällaiset operaatiot korostavat yksinkertaisten, tehokkaiden ja edullisten puolustusaseiden, kuten jalkaväkimiinojen, tarvetta," Kopra totesi konferenssissa. Keskustelu jalkaväkimiinojen käytöstä on noussut Suomessa [...]

syyskuu 2024

VT-13 peruskorjaus on tarpeen

30.09.2024|Ajankohtaista|

Lappeenrannan ja Mikkelin välinen valtatie 13 on tärkeä yhteys Kaakkois-Suomessa, mutta nykykunnossaan se ei vastaa kasvavan liikenteen vaatimuksia. Liikenteen sujuvuutta ja turvallisuutta heikentävät monet seikat, jotka on korjattava. Tämä keskeinen liikenneväylä on syytä korjata vastaamaan nykypäivän tarpeita. Tie on mm. monin paikoin kapea ja mutkainen, mikä tekee ohittamisesta haastavaa ja vaarallista. Tilanne korostuu erityisesti raskaiden ajoneuvojen kanssa, joita reitillä liikkuu runsaasti. Raskaiden ajoneuvojen määrä lisää myös tien kulumista, mikä edelleen heikentää tien turvallisuutta. Leventämällä tietä ja suoristamalla mutkakohtia voitaisiin lisätä liikenteen sujuvuutta, parantaa ajomukavuutta ja vähentää onnettomuusriskejä. Talvikelit tuovat myös omat haasteensa. Valtatie 13:n hoito talvikaudella on usein riittämätöntä, mikä [...]

Paikallinen sopiminen kaikkiin yrityksiin

19.09.2024|Ajankohtaista|

Paikallisen sopimisen laajentaminen on pitkään kaivattu ja oikeudenmukainen uudistus, joka tuo joustavuutta työmarkkinoille. Orpon hallituksen esitys laajentaa sopimismahdollisuuden kaikille yrityksille riippumatta siitä, ovatko ne järjestäytyneitä vai eivät. Tämä poistaa pitkään vallinneen epätasa-arvon, jossa järjestäytymättömät yritykset ovat olleet työehtosopimusten suomien paikallisen sopimisen mahdollisuuksien ulkopuolella.   Nykytilanteessa merkittävä osa paikallisista sopimuksista on täytynyt tehdä ammattiliittoa edustavan luottamusmiehen kanssa. Tämä on antanut liitoille suuren vallan neuvottelupöydässä ja estänyt paikallista sopimista yrityksissä, joissa sellaista ei ole. Hallituksen esityksen myötä työntekijät voivat jatkossa valita edustajakseen myös liittoon kuulumattoman luottamusvaltuutetun, mikä lisää joustavuutta työpaikoilla. Tämä parantaa siis erityisesti järjestäytymättömien yritysten työntekijöiden vaikutusmahdollisuuksia.   Paikallinen sopiminen tapahtuu [...]

Ruotsi sitoutuu Nato-kehysvaltioroolilla Suomen ja Nato-alueen puolustamiseen

16.09.2024|Ajankohtaista|

Ruotsin kehysvaltiorooli Suomen Nato-puolustuksessa on Suomelle erittäin sopiva malli ja alku yhä edelleen syvenevälle Pohjoismaiselle yhteistyölle. Kyseessä on tärkeä linjaus Naton Pohjoiselle ulottuvuudelle, sillä tämän myötä voimme aloittaa rakenteiden luomisen ja parantaa valmiuttamme. Vastuualueen sijainnista riippumatta, Ruotsi sitoutuu konkreettisesti Suomen ja Nato-alueen puolustamiseen, ja tätä työtä aletaan toteuttaa käytännössä. Tämä tarkoittaa muun muassa materiaali- ja joukkotuotannon perustamista Ruotsiin, jotta läsnäolo voidaan uskottavasti toteuttaa ja ylläpitää myös mahdollisissa pitkäkestoisissa vaikeissa olosuhteissa. Suomeen tulevat joukot toimisivat Naton eteentyönnetyn läsnäolon eli FLF-mallin mukaisesti (Forward Land Forces). Käytännössä Ruotsin kehysvaltiorooli tarkoittaa sitä, että Ruotsi vastaa puolustuksellisten toimien ylimmästä johdosta ja joukkojen johtamisesta. Myös puolustusvastuussa [...]

heinäkuu 2024

Rajaturvallisuuslaki tarvitaan pikaisesti

07.07.2024|Ajankohtaista|

Venäjän Ukrainassa vuonna 2014 aloittaman sodan myötä merkit sen aggressiivisesta toiminnasta ovat lisääntyneet laajasti. Ukrainan hyökkäyssodan ohella Euroopassa ja Suomessa on oltu mm. Venäjän tekemän GPS-häirinnän ja hybridivaikuttamisen kohteena monin eri tavoin. Yksi Venäjän aggression ilmenemä on maahanmuuton välineellistäminen siten, että kolmansien maiden kansalaisia työnnetään EU:n ja myös Suomen rajalle hakemaan turvapaikkaa ym. Tämän johdosta maamme itäraja on ollut suljettuna jo jonkin aikaa. Eduskunta käsittelee paraikaa nk rajaturvallisuuslakia, jonka tarkoituksena on ainoastaan torjua Venäjän maahamme maahantulijoita hyväksikäyttäen kohdistama hybridihyökkäys. Lakiesityksestä on kiistelty julkisuudessa laajasti ja väitetty sen olevan mm. "perustuslain vastainen". Lakia on kuitenkin koko ajan valmisteltu poikkeuslakina, mikä määritelmällisesti [...]

Tapasin Ilmavoimien osastoa Mustallamerellä

02.07.2024|Ajankohtaista|

Suomi osallistuu tänä kesänä ensimmäistä kertaa Naton rauhan ajan tehtäviin. Helmikuussa tehdyn päätöksen mukaisesti Suomen ilmavoimien hävittäjäosasto osallistuu Naton ilmapuolustuksen toimintaan (Air Shielding) muun muassa Romaniassa. Puolustusvaliokunnan puheenjohtaja Jukka Kopra (kok.) vieraili Romanian Mihail Kogălniceanun lentotukikohdassa ja tapasi Nato-tehtäviin parhaillaan osallistuvaa Suomen ilmavoimien osastoa. Rauhan ajan tehtävillä Nato osoittaa valmiutta ja puolustuskykyä. Lähes kaikki Naton jäsenmaat osallistuvat yhteisen puolustuksen rauhan ajan tehtäviin joko pysyvällä kontribuutiolla tai säännöllisellä rotaatiolla. Ilmapuolustuksen (Air Shielding) tavoitteena on turvata liiton ilmatila. Se toteutetaan jatkuvalla läsnäololla. ”Ilmapuolustuksella osoitamme, että Nato on valmis - 24 tuntia vuorokaudessa, 365 päivää vuodessa –reagoimaan nopeasti mahdollisiin ilmatilan loukkauksiin”, Kopra [...]

kesäkuu 2024

Yhteistyö parantaa puolustuskykyä

04.06.2024|Ajankohtaista|

Suomen ja Yhdysvaltojen välisen puolustusyhteistyösopimuksen, lyhyemmin DCA:n käsittely on alkanut eduskunnassa. DCA-sopimus selkeyttää yhteistyön pelisääntöjä ja mahdollistaa yhteistyön syventämisen kaikissa turvallisuustilanteissa. Se käsittelee muun muassa joukkojen maahantuloon, puolustusmateriaalin varastointiin, rikosoikeudelliseen toimivaltaan sekä verotukseen liittyviä käytännön kysymyksiä. DCA-sopimus on jo allekirjoitettu ja nyt on kyse sopimuksen ratifoinnista eduskunnassa, minkä jälkeen se astuu voimaan. Kahdenvälinen sopimus ei sovi yhteisestä puolustuksesta, vaan siitä, että Yhdysvallat antaa tukea Suomelle ja sillä määritellään sekä rajataan yhdysvaltalaisten joukkojen toimintaa Suomessa. Sopimus ei sisällä kirjauksia Suomen toiminnasta Yhdysvaltain alueella. DCA-sopimus vahvistaa maamme turvallisuutta ja varautumista. Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan tärkeimpinä päämäärinä on turvata Suomen itsenäisyys ja alueellinen [...]

huhtikuu 2024

Puolustusvaliokunta USA:ssa

29.04.2024|Ajankohtaista|

Puolustusvaliokunta vieraili USA:n matkallaan viikolla 17 Naton esikunnassa Norfolkissa, Virginian Kansalliskaartissa ja osavaltion kongressissa ja senaatissa Richmondissa sekä mm. Pentagonissa, Yhdysvaltain kongressissa sekä useissa merkittävissä ulko- ja turvallisuuspolitiikan tutkimustyötä tekevässä organisaatiossa. Matka kesti kuusi päivää ja delegaatioon kuuluivat Hanna Holopainen, Hanna Räsänen, Tuula Väätäinen, Mika Kari, Juha Mäenpää, Jari Ronkainen, Timo Heinonen, Jari Limnell, valiokuntaneuvos Heikki Savola ja minä itse. Suomen suurlähetystö suurlähettiläs Mikko Hautalan johdolla vastasi järjestelyistä. Erityisen suuren kiitoksen ansaitsevat puolustusasianneuvos Mari Eteläpää sekä puolustusasiamies eversti Juha Helle. Norfolkissa kävimme läpi ajankohtaisia ja tulevia puolustusliitto Naton asioita. Richmondissa kansalliskaartin edustajien kanssa käydyt keskustelut ja heidän toimintaansa perehtyminen oli [...]

Puolustusvaliokunta kävi Virginian kansalliskaartissa

26.04.2024|Ajankohtaista|

Virginian kansalliskaarti (Virginia National Guard) oli yksi puolustusvaliokunnan USAn käynnin keskeinen kohde. Tapasimme kaartin johdon ja keskeisiä henkilöitä ja kävimme läpi kaartin toimintaa, resursseja sekä keskustelimme Suomen ja Virginian kansalliskaartin välisestä yhteistyöstä. Virginian kansalliskaartin päämaja on Richmondissa, jossa vietimme kokonaisen päivän. USA:n Kansalliskaartin toiminta muistuttaa suomalaista järjestelmää siinä, että ammattiupseereita ja -toimiupseereita lukuunottamatta toimijat ovat reserviläisiä. Harjoituksia on vaan rutkasti enemmän kuin Suomessa keskimäärin, jopa useita päiviä kuukaudessa. Kaartin maavoima-osastoon (Virginia Army National Guard) kuuluu yli 7000 sotilasta ja ilmataisteluosasto (Virginia Air National Guard) koostuu noin 1300 henkilöstä. Virginian kansalliskaartin sotilaallisiin tehtäviin kuuluvat muun muassa ilmaherruustehtävät moderneilla ja suorituskykyisillä F-22 [...]

Edunvalvonta on joukkuelaji

13.04.2024|Ajankohtaista|

Etelä-Karjalan haasteet ovat moninaiset, päällimmäisinä keskustelussa ovat viime aikoina olleet hyvinvointialueemme tulevaisuus ja itärajan tilanne. Maakuntamme asioita ajava ja niihin vaikuttava joukkue on laaja-alainen, ja siihen kuuluvat mm. alueemme kansanedustajat, kaupungit, hyvinvointialue, maakuntaliitto, yritykset, kolmas sektori jne. Keskeistä vaikuttamistyössä on, että tämä joukko toimii määrätietoisesti ja toistaa viestejä ja tavoitteita valtion hallinnon suuntaan mahdollisimman yhtenäisesti. Vaikuttamistyön epäkiitollisia puolia ovat mm. tulosten hidas näkyminen ja se etteivät ne aina ole toivotun kaltaisia. On tärkeää, että alueemme ihmisillä on tietoa edunvalvonnan tavoitteista mutta on hyvä muistaa, että käynnissä olevasta keskeneräisestä vaikuttamistyöstä on hankala viestiä julkisesti. En usko, että yksikään alueemme edunvalvontatyötä [...]

Go to Top