Suomen talous kyntää syvää vakoa eikä käännettä ole näkyvissä vaikka moni sitä odottaa. Syytä onkin todeta heti kärkeen, ettei meitä mikään suhdannekäänne entisen ajan tyyliin pelastakaan sillä ongelmamme eivät johdu niistä vaan rakenteista. Muualla maailmalla on vuoden 2008 talouskriisin jälkeen ehditty jo nousta rajusti ja laskeakin, mutta meillä ei tapahdu mitään. Miksi? No ne rakenteet.
Tarvitaan isoja ja useita rakenteellisia muutoksia. Paikallisen sopimisen lisääminen ja Viron veromallin soveltaminen ovat osa niistä rakenteellisista uudistuksista, jotka edesauttavat ongelman korjaamista.
Paikallinen sopiminen on tärkeää jotta suomalaisten työmarkkinamme toimisivat joustavammin ja saataisiin aikaan kasvua ja uusia työpaikkoja.
Yritykset ja toimialat ovat erilaisia. Samat ratkaisut eivät sovi joka paikkaan. Jäykät keskitetyt sopimukset vähentävät yritysten mahdollisuutta ottaa ihmisiä töihin.
Työmarkkinoita on kehitettävä jatkuvasti. Erityisesti Suomessa tarvitaan nyt uusia tapoja joilla työn tekemisestä sovitaan. On luotava edellytykset sille, että syntyy luottamuksen ilmapiiri työntekijöiden ja työnantajien kesken. Molemmat osapuolethan ovat samassa veneessä. Siksi paikallinen sopiminen on tärkeää.
Ymmärrän, että luottamus ja paikallinen sopiminen on vaikea pala vasemmistopoliitikoille ja ay-liikkeelle, joiden näkemys toimivista työmarkkinoista perustuu vastakkainasetteluun ja jatkuvan konfliktin uhan ylläpitämiseen. On ilahduttavaa havaita, että Keskustalla kuitenkin raikas näkemys tämän asian suhteen ja halua tulla Kokoomuksen linjoille.
Jokainen yritystoimintaan ja elinkeinoelämään perehtynyt tietää, että nykyinen yritysverojärjestelmämme on monimutkainen. Verotuksemme ei anna luontaista insentiiviä yrityksille tehdä investointeja ja hakea kasvua.Uusia investointeja ja kasvua kuitenkin tarvitaan, sillä vain niiden avulla saamme syntymään uusia työpaikkoja.
Mikään olemassa oleva suuryhtiö ei yhtäkkiä ala työllistää tuhatmäärin lisää ihmisiä mutta investointien ja kasvun myötä jo olemassaolevat pienet ja keskisuuret yritykset tulevat näin tekemään. Siksi on kaikin keinoin pyrittävä luomaan otollinen ilmapiiri investointihalukkuuden ja kasvuhakuisuuden lisäämiseksi.
Viron veromallin käyttöönotto on yksi keino jolla tähän päästään.Viron veromallissa kyse on yksinkertaisesti siitä, että yritys maksaa voitostaan veroa vasta kun voittovaroja jaetaan ulos yrityksestä. Yritykseen jäävistä voittovaroista ei makseta veroa vaan ne voi käyttää täysimääräisenä uuden toiminnan ja kasvamisen rahoittamiseen. Yhtälö on osoittanut toimivuutensa muualla maailmalla.
Kokoomus otti kantaa Viron veromallin puolesta vuonna 2012. Asiaa pitää nyt ajaa vahvemmin eteenpäin. Ainakin Perussuomalaiset ovat ilmoittaneet olevansa samoilla linjoilla.
Myös Keskusta on nostanut keskusteltavaksi Kokoomuksen linjajuksien mukaisia avauksia yritystoiminnan edellytysten parantamiseksi. On kuitenkin vaikea ymmärtää, miksei puheenjohtaja Sipilä kannata yritysten investointi- ja kehitysmahdollisuuksien parantamista Viron veromallin soveltamisella meidän olosuhteisiimme. Viron veromallin tyyppinen ratkaisu voi olla yksi merkittävimpiä uuden kasvun aikaansaajia. Sen kehittämisessä meidän olosuhteisiimme ei tule aikailla.
Totean lopuksi, että paikallisen sopimisen lisääminen ja Viron veromalli ovat osa kokonaisongelman ratkaisua mutta eivät tietenkään vielä koko totuus maamme talouden korjaamiseksi. Muitakin toimia tarvitaan.
Ammattimies on palkkansa ansainnut, mutta työuraansa aloittavalla nuorella ei voi olla lähes sama palkka kun ammattilaisella. AY-väen olisi ymmärrettävä, että joustavammalla palkkauksella annettaisiin nuorille mahdollisuus näyttää ”kyntensä”. Saataisiin nuoret kiinni työn syrjään.
Paikallinen sopiminen joissakin työehdoissa on kannatettavaa. Paikallisesta sopimisesta tulee kuitenkin aivan ensimmäisenä mieleen työnantajaliittojen ammattiliitoille ”pakottama” palkkojen paikallinen korottaminen, joka voitiin tehdä joko koko henkilöstölle TAI kohdennettuna muutamalle henkilölle.
Valitettavasti tämä paikallinen ”kohdentaminen” palkkojen ”vääristymiä” vastaan johti siihen, että työnantaja korotti muutamien ihmisten palkkoja ns. pärstäkertoimella. Eli teki samaa mitä ennen tehtiin ihan muutenkin. Sillä erolla että vuosittainen elinkustannuksia (jäljessä) seuraava indeksikorotus ei siirtynyt kaikille työntekijöille.
Huolehtikaa siis siitä että ”paikallinen sopiminen” ei tarkoita sitä että työpaikalla sovitaan asioista joka työntekijän kanssa erikseen. Vaan sitä että työpaikalla voidaan ottaa käyttöön isoihin työntekijäjoukkoihin kerralla kohdistuvia toimia. Muuten käy niin, että työnantaja jakaa työporukan muutaman hengen osastoihin ja saa mielivaltaisesti kohdistaa toimia eri osastoille. Ollaan kohta tilanteessa kuin ennen ammattiliittoja.
Sitähän työnantajapuoli ei pistäisi pahakseen.