Eduskunta on käsitellyt ulko- ja turvallisuuspoliittisen selonteon, eikä yhtään liian aikaisin. Eduskunnan keskusteluissa erityisesti oppositio toivoi, että selontekoa olisi käsitelty vasta syksyllä, mutta miksi odottaa?

Voimapolitiikkaa tehdään naapurialueellamme ja  selonteon ansio on, että tämä tunnistetaan ja tunnustetaan. Selonteko tuo esiin oikean kuvan turvallisuuspoliittisesta tilanteesta.

Yksi asia, josta on syytä antaa kiitosta vaikkei selonteko sitä erityisemmin käsittelekään, on se, että onneksi nykymuotoinen asevelvollisuusarmeija on meillä säilytetty. Kuinka hankalassa jamassa nyt olisimmekaan, jos meillä olisi muutaman vuoden takaisen muodin mukaisesti ajettu puolustus alas kuten Ruotsi ja mm Saksa ovat tehneet? Nyt nämä maat kovaa vauhtia paikkaavat tätä virhettä ja kalliiksi tulee. Kuvitelkaapa tilannettamme, jos kaiken tämän keskellä joutuisimme nyt miettimään, kuinka ylipäätään nostaa puolustusjärjestelmämme tilannekuvan mukaiseksi.

Ruotsi-puolustusliitto

Vaikka kuinka kovasti me täällä Suomessa puhumme ja toivomme puolustusliittoa Ruotsin kanssa, saattaa olla, että tämä toive on varsin yksipuolinen. Ruotsissa ei tällainen tahtotila ole lainkaan näin voimakas jos sitä on ollenkaan. Asiasta ei siellä erityisesti keskustella vaan keskustelun painopiste on Nato-jäsenyyden hyödyissä ja haitoissa. Ennustan, että lähivuosina Ruotsi hakee Naton jäseneksi.

Tämä johtaa Suomen tilanteeseen, että asia on ratkaistava myös meillä. Piirretäänkö idän ja lännen välinen raja Suomen itäpuolelta kuten nyt vaiko maamme länsipuolelta kun Ruotsi on Natossa ja me emme?

Suomen tulee hakea lähivuosina Nato-jäsenyyttä. Puheet optioista ja ovien raollaan olosta ovat kauniita, mutta auttavatko ne sitten kun tuli on irti? Jäseneksi pääseminen ei ole itsestään selvyys. Suomen track- recordia kansainvälisiin organisaatioihin pyrkimisessä ja kovan luokan kansainvälisessä yhteistyössä ei voi kovin kehua. Reilu pari vuotta sitten kovalla tohinalla pyrittiin YK:n turvallisuusneuvoston jäseneksi. Jäsenyyttä pidettiin lähes varmana, mutta lopunperin oikeastaan kukaan ei kannattanut Suomea turvallisuusneuvostoon. Lopputulos oli voimakkaassa ristiriidassa sen kuvitelman kanssa jota täällä eläteltiin. On todellakin varmistettava, ettei tällaisia virhearvioita jatkossa tehdä.

Informaatiovaikuttaminen

Kaikkein vähiten on keskustelussa ollut esillä hybridivaikuttaminen ja informaatiosodankäynti. Ne ovat kuitenkin olennainen osa meneillään olevia eurooppalaisia kriisejä.

Raja sodan ja rauhan välillä on tänä päivänä häilyvä. Käsite hybridisota tai hybridivaikuttaminen alkaa olla kaikille tuttu. Tunnusomaista on, että sota voi alkaa ilman sodanjulistusta eivätkä sen merkkeinä olekaan synkät pommikonelautat ja tykkitulen kumu rintamalta, vaan epämääräiset kybervaikuttamiseen perustuvat häiriöt sähkön jakelussa, vesihuollossa, epämääräinen toimimattomuus yhteiskunnan tärkeissä järjestelmissä, sabotaasi ja niin edelleen.

Suomi on koko ajan nytkin myös informaatiovaikuttamisen kohteena. Informaatiovaikuttaminen on kehittyneempää ja ”sivistyneempää” kuin vanhan ajan propaganda, joka oli helpommin tunnistettavissa.

Valheelliset uutiset, vääristellyt lehtiartikkelit, todellisten uutisten julkaisun estäminen ovat osa informaatiovaikuttamisen keinoja. Trollit ja muu propaganda tämän mukana. Vaikka totuus lopulta voittaisikin, kuluu väärien tietojen oikaisuun kohtuuttomasti aikaa ja keskustelua käydään vääristä asioista. Päätöksenteko voi viivästyä infovaikuttamisen takia vaikka vain muutamalla tunnilla mikä voi olla vastapuolen tarkoitusperien kannalta riittävää. Voi olla, että massiivisen informaatiovaikuttamisen kohteena oleva kansa ei edes ymmärrä olevansa sodassa – tai ainakaan ole riittävän yhtenäisessä ymmärryksessä.

Informaatiosodankäynnin uhka on otettava todesta ja sitä vastaan on alettava varautua tehokkaammin.

(puhuttu eduskunnassa 21.6.2016)