Suomen kilpailukyky on huono, ja yhtenä syynä tähän on esitetty maamme korkeaa palkkatasoa. Se ei pidä paikkaansa. Jos tarkastellaan yrityksen laskuttamaa hintaa, työntekijän palkkaa ja siihen liittyvien verojen ja työnantajamaksujen osuutta, voidaan todeta, että yhteiskunnan osuus on liian suuri ja työntekijän käteen jäävä osuus liian pieni.
Esimerkkilaskelma kuvaa tilannetta: Jos yritys myy työntekijän työpanosta 100 eurolla, on sen arvonlisäverollinen hinta 124 euroa. Tästä summasta alv:n osuus on siis 24 prosenttia, työnantajamaksujen noin 20 ja ennakonpidätyksien noin 30 prosenttia, eli yhteensä 74 euroa. Palkansaaja maksaa kulutusveroja noin 10 prosenttia eli 13 euroa. Yhteiskunnallisiin maksuihin menee 87 euroa ja palkansaajan todellinen nettoansio on 37 euroa.
Näin ollen asiakkaan yritykselle maksamasta rahasta työntekijä saa omaan käyttöönsä vain noin 30 prosenttia ja 70 prosenttia menee yhteiskunnalle. Esimerkissä ei ole huomioitu yrityksen katetta, jonka tulisi olla minimissään 10—15 prosenttia arvonlisäverottomasta myyntihinnasta.
Työn tekijä on aina palkkansa ansainnut, mutta liian suuri osuus hänen työstään menee yhteiskunnan kassaan. Jos haluamme palauttaa Suomen kilpailukyvyn, on tätä verokiilaa pienennettävä. Jotta se onnistuu, on julkiset menot saatava kuriin ja pienentymään.
Tässä taisi tulla ne yhteiskuntasopimuksen elementit, joita ei ole tunnistettu yhdessäkään vaalitentissä.