Vöyrin juhla 23.1.2015 18.00 Maasotakoulu

Arvoisat sotaveteraanit, herra kenraali, hyvät juhlavieraat,

Kiitos kutsusta saapua vieraaksi ja puhujaksi tänne Vöyrinpäivän juhlaan. Vuonna 1918 Vöyrissä alkanut aliupseeriston koulutus on vuosien varrella kehittynyt ja muuttanut paikkakuntaa Vöyristä Viipurin ja Hämeenlinnan kautta tänne Lappeenrantaan. Lappeenrantalaisena voi tietenkin olla ylpeä siitä, että tätäkin koulutusta ja perinnettä ylläpidetään kaupungissamme. Ylipäätään on hienoa, että aikojen saatossa ja uudistusten myötä Lappeenrantaan on syntynyt näin merkittävä maanpuolustuskoulutuksen keskittymä.

Hyvä juhlavieraat,

Viimeksi kuluneen runsaan vuoden aikana on Euroopan turvallisuustilanne avautunut monelle aivan uudella tavalla. Joku voisi sanoa, että turvallisuustilanne on muuttunut. Ei se varsinaisesti ole muuttunut, nyt vain ovat silmät auenneet. Venäjä on tunkeutunut naapurimaahansa voimakeinoin, liittänyt väkivalloin siitä osia itseensä ja jakaa tuhoa kuten saamme uutisista joka päivä kuulla. Tätä me emme tietenkään voi hyväksyä. Tämän ei kuitenkaan pitäisi olla kenellekään yllätys sillä näin Venäjä sotilasdoktriininsa mukaan on ilmoittanutkin toimivansa silloin kun parhaaksi katsoo.

Jos ajatellaan Suomen asemaa tässä Euroopan kriisissä ei se sen mahdollisesti kärjistyessä äärimmilleen – jos niin huonosti käy – ole hyvä. Olemme nyt mukana EU:n pakoterintamassa mutta vailla Naton turvatakuita toisin kuin käytännössä kaikki muut pakoterintaman eu-maat. Venäjän näkökulmasta olemme siis länsiliittoumassa ja se suhtautuu meihin sen edellyttämällä tavalla mutta Naton näkökulmasta emme kuulu porukkaan. Viimekädessä olemme yksin. Jos erimielisyydet Naton ja Venäjän välillä eskaloituvat konfliktin tasolle, sen vaikutukset ulottuvat kuitenkin väistämättä myös Suomeen emmekä voi pysytellä tapahtumien ulkopuolella, meiltä ei sitä kysytä.
Olisiko Suomessa aika ottaa pää pois pensaasta sotilaallisen liittoutumisen suhteen?

Viime kevään Krimin valloitus on kansainvälisen oikeuden vastainen toimi ja ainakin jälkikäteen tarkasteltuna loogisesti ja määrätietoisesti toteutettu valloitusoperaatio. Venäjä onnistui – kuten koko tässä kriisissä – röyhkeällä toiminnalla ja mestarillisella informaatiosodankäynnillä pitämään koko maailman epätietoisena todellisista pyrkimyksistään. Kukaan ei taida tälläkään hetkellä tietää, mikä on Venäjän tavoite Ukrainassa?

Kuinka Suomessa osataan suhtautua tilanteessa, jossa toimitaan tällä tavoin, ja uhka on olemassa mutta ei kaikille ilmeinen? Sodanjulistusta ei ole eikä mitään myönnetä eivätkä vieraat joukot tunnusta mitään väriä? Voisiko täälläkin käydä niin, että osa väestöstä ei edes uskoisi sotaan verrattavissa olevan tilanteen olevan käynnissä? Tästä kriisistä on otettava oppia, myös meidän lainsäätäjien.

Kaiken edellisen myötä yleinen maanpuolustustietoisuus maassamme on noussut takaisin kohti sen ansaitsemaa tasoa. Puheita armeijan tarpeettomuudesta ei enää juuri kuule ja hyvä niin. Jos nykyinen tilanne olisi ollut päällä tämän eduskunnan aloittaessa istuntokautensa on varmaa, että moni päätös olisi mennyt toisin ja tuskin paraikaa voimassaolevaa säästökuuriakaan olisi määrätty. Maanpuolustuksen kehittämisestä ja erilaisista yhteistyömalleista naapurimaiden kanssa keskustellaan rakentavasti ja asiallisemmin kuin miesmuistiin.

Meillä on viime aikoina enenevässä määrin alettu puhua puolustuksellisesta yhteistyöstä Ruotsin kanssa. Periaatteessa yhteistyö on hyvä asia. Yhteistyö ei kuitenkaan tarkoita yhteistä puolustusta, sillä se edellyttäisi sotilasliittoa. En usko, että Ruotsi on yhteisestä puolustuksesta alkuunkaan kiinnostunut, sen voi päätellä esimerkiksi siitä nopeudesta, jolla ruotsalaiset irtisanoutuvat keskustelusta sen alkaessa mennä yhteisen sotilasliiton suuntaan.

Yhteistyöstä Ruotsin kanssa voi olla hyödyllistä. Sitä voitaisiin tehdä meri- ja ilmavalvonnan osa-aluiella, yhteisen tilannekuvajärjestelmän ylläpidolla ja niin edelleen. Sukellusvenetorjunta on mielenkiintoinen ajatus, mutta sellaisessakin yhteistyössä voidaan nopeasti päätyä tilanteeseen jossa on niin sanotusti tosi kyseessä. Tällöin on syytä olla etukäteen selvillä, kuinka sitten toimitaan. Tällaiset yhteistyömuodot edellyttävät myös lainsäädäntömuutoksia.

Kyberturvallisuudesta puhutaan paljon ja syytä onkin. Puolustusvoimien työryhmä jätti vastikään raporttinsa, jossa ehdotetaan muutoksia lainsäädäntöön kyberturvallisuuden ja tiedustelun toimintakyvyn parantamiseksi. Raportti on syytä ottaa vakavasti. Erityisen tärkeää on, että puolustusvoimien toimintakyvyistä säädettäessä annetaan oikeus ”kyberhyökkäämiseen” mitä voisi poliittisesti korrektimmin kutsua vaikka proaktiiviseksi kybervaikutuskyvyksi. Kyberavaruudessa, eli tietoverkoissa on vilkasta ja turvatasomme ja sietokykymme ei ole riittävällä tasolla – kehittämistä on paljon. Esimerkiksi naapurimaa harjoittaa ilmatilaloukkauksiin verrattavissa olevaa häirintää ja toimintaa myös tietoverkoissa tällä hetkellä poikkeuksellisella aktiivisuudella.

Jokainen ympäröivää todellisuutta realistisesti tarkasteleva voi tulla vain yhteen johtopäätökseen: Suomella on oltava uskottavat ja tehokkaat puolustusvoimat. Rungon tälle muodostaa motivoitunut ja ammattitaitoinen kantahenkilökunta. Ilman Atoppilaisten (Atop ry) ammattikunnan osuutta ei maanpuolustuksemme uskottavuus olisi lähellekään riittävää tasoa. Siksi teidän työnne ja osuutenne maanpuolustuksessa on ensiarvoisen tärkeää.

Ammattitaidon ja tahdon lisäksi pitää myös olla riittävät aineelliset resurssit. Nykyinen säästökuuri lyö pahan kerran suonta ja on heikentänyt toimintakykyä. Sanomattakin on selvää, että tällä hetkellä puolustusvoimien rahoitus ei ole riittävällä tasolla.
Kansanedustaja Ilkka Kanervan parlamentaarinen työryhmä tuli yhtä poikkeusta lukuunottamatta yksimieliseen lopputulokseen puolustusvoimien tulevien vuosien rahoituksen minimitasosta. Keväällä valittavan uuden eduskunnan on noudatettava Kanervan työryhmän ohjetta rahoitustason nostamiseksi vähintään työryhmän edellyttämälle tasolle, mieluummin korkeammalle.

Suomalaisilla on kaikkien tutkimusten mukaan ensiluokkainen maanpuolustustahto. Historiamme, ja maailmanhistoria on osoittanut, että vakaalla tahdolla varustettu voi pärjätä ylivoimaiselta vaikuttavaa vihollista vastaan. Suomalaisten maanpuolustustahtoa pitää arvostaa ja vaalia. Tässä työssä sekä palveluksessa oleva ja jo eläkkeelle siirtynyt henkilökunta on ratkaisevassa roolissa. Teidän esimerkkinne ja toimintanne on siis tärkeää. On pidettävä huoli kun tehdään puolustusvoimauudistuksia ja muita tulevaisuuden uudistuksia, että puolustusvoimat pysyy normaalina osana suomalaista yhteiskuntaa ja ihmisten elämää. Armeijan ei pidä eristäytyä liikaa varuskuntiin ja tukikohtiin.

Tässä suhteessa muutos on ollut ainakin minun elinaikanani hieman epäsuotuisa. 70-luvulla Santahaminassa me pikkupojat olimme olennainen osa jokaista harjoitusta jossa vähänkin ammuttiin tai paukuteltiin. Keräsimme tietenkin isoja hylsyjä ja pihistimme varusmiehiltä ja reserviläisiltä patruunoita kun silmä vältti. Voitte arvata mitä niillä tehtiin. Kantahenkilökunta tunsi useat meistä nimeltä ja hätistelivät sivummalle kun vauhti oli kovimmillaan mutta koskaan ei häädetty kokonaan pois.

Kun nämä kokemukset suhteutetaan tähän päivään jona varuskunnat – ja tämäkin alue – olosuhteiden pakosta on ympäröity panssariaidalla ja ovat tiukan valvonnan alaisena tulee mieleen, että puolustusvoimien ja kansalaisten rajapintaan ja sen saumattomuuteen tulee kiinnittää erityistä huomioita. Reserviläisten ja puolustusvoimien välille ei saa muodostua henkistä raja-aitaa.

Arvoisat juhlavieraat,

Oltiin tulevaisuudessa Naton jäseniä tai ei, yleinen asevelvollisuus ja koko maan puolustaminen ovat maanpuolustuksemme kulmakivet. Koko järjestelmän pitää kuitenkin kasassa ja toimintakykyisenä ammattitaitoinen, motivoitunut ja maanpuolustustahtoinen kantahenkilökunta. Toivotan kaikille läsnäolijoille hyvää Vöyrin päivän juhlaa!