Hallitus on vihdoin päässyt sopuun nk Liikennekaaren 1. vaiheesta. Luonnos liikennekaaresta on ollut keskustelun alla keväästä lähtien ja hallitus antaa siis siitä nyt esityksen eduskunnalle.
Alkuperäinen luonnos liikennekaaresta oli haasteellinen ja lopullinen esitys on pitkän neuvotteluprosessin tulos. Liikennekaari on lakiuudistus, jossa uudistetaan taksi-, linja-auto- ja tavaraliikenteen sääntely yhtenäiseksi kokonaisuudeksi.
Työn alla oleva Liikennekaari tulee olemaan yksi edistyksellisimmistä liikennelainsäädännöistä koko maailmassa. Kokonaisuus hyödyntää nykypäivän teknologiaa jonka avulla luodaan tulevaisuuden liikennejärjestelmä. Tarkoitus on edistää liikenteen ja matkustamisen digitalisaatiota ja tehdä reittien suunnittelu ja lippujen ostaminen mahdollisimman helpoksi. Laskelmien mukaan matkustamisen määrä kasvaa ja toiveissa on, että hinnat laskevat.
Puhutuimpia aiheita valmistelun aikana ovat olleet pakettiautoilla hoidettava tavaraliikenne ja taksit. Pakettiautoliikenne, ts. alle 3500 kg painoisilla autoilla hoidettavat kuljetukset ovat jatkossakin luvanvaraisia mutta lupasääntelyä kevennetään. Jatkossa ei esimerkiksi tarvitse suorittaa usean viikon mittaista pakollista yrittäjäkurssia, vaan luotetaan yrittäjän kykyyn hoitaa asiansa.
Eniten on keskusteltu taksiliikenteen muutoksista. Tarkoitus on siirtymäajan jälkeen luopua taksilupien määräsääntelystä ja asemapaikkavelvoitteesta sekä vapauttaa hinnoittelu. Taksiluvat ovat jatkossa yrityskohtaisia ja sellaisen periaatteessa saa kuka tahansa jonka tausta on kunnossa. Taksinkuljettajalla on oltava edelleenkin ajolupa joka on voimassa viisi vuotta kerrallaan ja kuljettajan taustalle asetetaan tietyt kriteerit.
Taksiyrityksellä on jatkossa oltava toimipaikka Suomessa ja taksiautojen on oltava rekisteröity Suomeen. Tällä pyritään varmistamaan se, että kilpailuedellytykset ovat kaikilla alan yrityksillä samat.
Harmaalla alueella toimivalle yritystoiminnalle luodaan pelisäännöt, joita kaikkien on noudatettava. Jatkossa erilaiset kyydinvälityspalvelut voivat toimia laillisesti Suomessa, kun ne sitoutuvat toimimaan yhteiskunnan edellyttämällä tavalla. Tämä tarkoittaa, että näilläkin kuljettajilla on oltava ajolupa, Suomeen rekisteröity auto, puhdas rikostausta ja riittävä kommunikaatiokyky asiakkaiden kanssa. Oletus on, että uudistus kasvattaa taksi- ja kuljetusmarkkinan kokoa ja tuo lisää asiakkaita myös nykyisille toimijoille.
Liikennekaari 1. astuu voimaan vuoden 2018 heinäkuussa. Siirtymäaika erityisesti taksialan vapauttamiseen on tärkeä ja antaa maltillisen suojan jo tehdyille investoinneille sekä mahdollistaa nykyisen liiketoiminnan kehittämisen tulevaisuutta varten.
Liikennekaaren käsittely eduskunnassa alkaa nyt. Jatkoa seuraa talvella Liikennekaari 2. myötä. Kakkosvaiheessa on tarkoitus uudistaa meri-, lento- ja junaliikenteeseen liittyvää säädöstöä ja kehittää niitä vastaamaan tulevaisuuden tarpeita.
Jätä kommentti